Muistin päiväkirjan, jonka olit antanut. Nyt sille löytyi paras mahdollinen käyttötarkoitus! Siitä kirjasta alkaa päiväkirjani, kirjeeni sinulle äiti. Olen niin kauan vain tunkenut kaikki ahdistavat ja surulliset ajatukset jonnekin alitajunnan sopukoihin ja kiukutellut pahaa oloani Villelle ja pikkuisille pojille. Nyt siitä saa tulla loppu! Kirjoitan siis sinulle äiti, mutta koska sinä et niitä kirjeitä voi lukea, jaan osan kirjestä blogissani. Katsotaanpa siis, miten tämä blogiseikkailu alkaa ja jatkuu...kai minunkin on aika astua tästä mediapimennosta edes joltain osin ulos =D Ehkä olisit minusta ylpeä, kun päätin sittenkin olla mökkiytymättä tähän betonikolossiin. Ikävä! -Soile
torstai 30. elokuuta 2012
Alku
Ajatus blogin pitämisestä sai alkunsa päiväkirjasta, jonka sinä annoit minulle nimipäivälahjaksi 3.9.2006. Kauan olen pyöritellyt käsissäni tuota enkelikantista kirjaa ja miettinyt, mitä siihen kirjoittaisin.
Kuukausi sitten 4.8.2012 vietimme Veikon 2-vuotis syntymäpäivää. Tai tiesithän sinä sen, olit siellä sadepilven päällä ;-) Tuon päivän iltana en voinut kuin hymyillä ja itkeä. Hymyillä, koska olin niin onnellinen onnistuneista juhlista, hymyillä katsellessani Veikon onnellisia ja nauravia kasvoja, kun hän kirmasi kaatosateessa auringon paistaessa, osaamatta kantaa huolta huomisesta. Itkeä, kun mietin, miten paljon sinulla olisi ollut hänelle ja Arsille annettavaa, itkeä, koska et ollut kanssamme juhlimassa, itkeä koska oli niin pirun kova ikävä. Ja taas hymyillä koska olin ja olen niin onnellinen pojista ja kaikesta, mitä minulla kuitenkin on. Tuolloin ajattelin, että haluan saada tämän tunteen ikuistettua jotenkin, koska se tunne oli niin uskomattoman hyvä! Kaiken surun keskellä oli kuitenkin paljon suurempi onni!
Muistin päiväkirjan, jonka olit antanut. Nyt sille löytyi paras mahdollinen käyttötarkoitus! Siitä kirjasta alkaa päiväkirjani, kirjeeni sinulle äiti. Olen niin kauan vain tunkenut kaikki ahdistavat ja surulliset ajatukset jonnekin alitajunnan sopukoihin ja kiukutellut pahaa oloani Villelle ja pikkuisille pojille. Nyt siitä saa tulla loppu! Kirjoitan siis sinulle äiti, mutta koska sinä et niitä kirjeitä voi lukea, jaan osan kirjestä blogissani. Katsotaanpa siis, miten tämä blogiseikkailu alkaa ja jatkuu...kai minunkin on aika astua tästä mediapimennosta edes joltain osin ulos =D Ehkä olisit minusta ylpeä, kun päätin sittenkin olla mökkiytymättä tähän betonikolossiin. Ikävä! -Soile
Muistin päiväkirjan, jonka olit antanut. Nyt sille löytyi paras mahdollinen käyttötarkoitus! Siitä kirjasta alkaa päiväkirjani, kirjeeni sinulle äiti. Olen niin kauan vain tunkenut kaikki ahdistavat ja surulliset ajatukset jonnekin alitajunnan sopukoihin ja kiukutellut pahaa oloani Villelle ja pikkuisille pojille. Nyt siitä saa tulla loppu! Kirjoitan siis sinulle äiti, mutta koska sinä et niitä kirjeitä voi lukea, jaan osan kirjestä blogissani. Katsotaanpa siis, miten tämä blogiseikkailu alkaa ja jatkuu...kai minunkin on aika astua tästä mediapimennosta edes joltain osin ulos =D Ehkä olisit minusta ylpeä, kun päätin sittenkin olla mökkiytymättä tähän betonikolossiin. Ikävä! -Soile
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
p.s. Kiitos synttärikemuilijoille! Teidän ansiostanne päivä oli täydellinen, uskon, että myös pikkumies yhtyy tähän =)
VastaaPoistaItkuhan tätä lukiessa tuli!
VastaaPoistaKiitoksia vielä kerran ihanista synttäreistä , oli meillä hauskaa vaikka ei grillaamaan päästykkään ;)
Hyvä että säkin pääsit tähän internetin ihmeelliseen maailman tällätavoin ;)Kyllä se nassukirjakin pian tuloo tutuksi :P !
Pojille pusuja ja haleja:)
Isotätiä täälä kaipaillaan myös!
<3:Noora
=) Kiitos itsellesi raksu-Nooru! =)
PoistaMutta ei tästä mikään itketysblogi ole sitte tarkotus tulla! Kyynelten takaa löytyy aina iloa, naurua ja hymyäkin ;)