Kaksi päivää on mennyt ihan hujauksessa. Välillä ahdistaa, kun tuntuu ettei hetkeksikään ehdi pysähtyä edes kerätäkseen ajatuksia kasaan. Sitä vaan menee eteenpäin niin kuin mikäkin ikiliikkuja. Ja sitten kiukuttaa, kiukuttaa, kun täytyy jatkuvasti asettaa itselleen liian suuria ja korkeita tavoitteita. En onnistu saavuttamaan niitä koskaan...tarkoitan nyt siis kodinhoitoa ja lapsia.
Sanoit usein, etten saisi vaatia itseltäni liikaa. Tuntuu, että nykyään vaadin vain enemmän ja enemmän. Pitäisi opetella tyytymään vähempään. Eivät lapset välitä siitä, onko sänky pedattu tai tiskit tiskattu, tärkeintä heille on leikki. Ja kylläpä siivoukset jääkin kesken jos Veikko tulee pyytämään "Äiti tuu, mennään leikkii". Silloin sitten mennään ja leikitään kaikki. Mutta illalla sitten tulee se ahdistus kun kompastun pyykki- ja tiskivuoreen. Ei ne sotkut mihinkään karkaa, kyllä ne odottaa ja ehtii myöhemminkin hoitaa, noin sanoit usein, kun valitin etten jaksaisi siivota. Olisitpa vieläkin sanomassa, se varmasti helpottaisi. Miten sinä jaksoit aina pitää meidän kodin niin siistinä? En muista, että meillä olisi koskaan ollut sotkuista tai likaista, vai enkö vaan muista...aika kultaa muistot...=) Olet rakas! Nähdään unimaailmoissa! -Soile
p.s. Ei kiukuta enää =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti